Ryhdyin maalaamaan figuureja 13-vuotiaana, joten en vielä puolta elämääni ole leikkisotilaiden maalaamiselle uhrannut. Se hetki kyllä lähestyy vääjäämättä... Tarkemmin kun asiaa ajattelen taisin samana vuonna ryhtyä myös roolipelaajaksi ja larppaustakin tuli kokeiltua. Merkittävä ikä näköjään. No, harrastuksieni alkujuuria ja eri piirteitä pääsemme kenties käsittelemään myöhemmin, tämä ensimmäinen kirjoitus olkoon omistettu miniatyyreille. Tai oikeastaan miniatyyrille.

Ja ei, en näytä kuvia ensimmäisestä maalaamastani figuurista, vaan kaikkein tuoreimmasta tapauksesta:

Kyseessä on siis Warhammer 40K:n Dark Eldar Raider. Kyseiselle armeijalle ei ollut ilmestynyt uusia figuja kahteentoista vuoteen ja uusista dark eldareista oli muodostunut jo kiinalaisen demokratian kaltainen käsite. Niinpä nappuloiden ilmestyminen alan liikkeisiin marraskuussa 2010 oli jo sinällään tapaus. Ja minulle aivan erityisesti. Dark Eldarit olivat aiemmin varsin kiusallinen "tuhmat pornohaltiat IN SPACE!" -tyylinen armeija, ja mielenkiintoni kyseistä porukkaa kohtaan oli vastaavasti nolla. Mutta sitten jotain tehtiin oikein. Kosmeettisen viilailun sijaan armeijaa rohjettiin uudistaa oikein kunnolla ja uutta inspiraatiota haettiin vampyreistä, niistä jotka eivät kimaltele auringossa. Ajatus kuolemattomasta rodusta, joka ajan kuluessa tarvitsee yhä rankempaa ja rankempaa viihdettä kaiken tunteen kadotessa vuosituhansien varrella on scifigotiikkaa parhaimmillaan, ja juuri scifigotiikastahan Warhammer 40K:ssa on kyse. Ennen DE:n uudistamista Games-Workshoppia oli mielestäni pitkään vaivannut tietty riskien minimoimisen periaate, mikä näkyi uusien julkaisujen keskittymisestä jo ennestään hyvin myyville armeijoille. Niinpä kun riski epäsuositun armeijan kalliista uudistamisesta oli otettu, tunsin tiettyä tarvetta antaa tukeni uusille Dark Eldareille.

Ja sitten maalauksesta. Hain leijutankkiin tiettyä Tron-henkisyyttä rajaamalla tasojen reunat futuristisella sinivihreällä sävyllä. Näin reunat ikään kuin hohtavat valoa tankin ytimestä itse pinnan jäädessä mustaksi. Tekniikka on myös siitä kätevä, että valtaosan pinnasta jäädessä pohjamaalin mustaksi on figuurien valmiiksi saaminen kohtuullisen nopeaa ilman, että jälki näyttäisi sutaistulta. Värimaailmasta pyrin tekemään mahdollisimman kylmän, jotta se kuvaisi DE:n kylmäverisyyttä uhrejan kohtaan, mutta myös sitä kylmyyttä, joka syö jokaisen DE:n sielua vuosien kertyessä. Pieneksi yksityiskohdaksi päätin lisätä leijutankin keulaan silmät, jolloin se purjeineen muistuttaa hieman kreikkalaisia sotakaleereja. Tämä tuo mielestäni hauskan aggressiivisen lisän tuohon tankkiin, ikään kuin korostaa sitä, että ollaan valmiita vaikka ajamaan vihollista päin (tämä siis oli em. sotakaleerien toimintatapa). Kaiken kaikkiaan maalaustapani on konservatiivinen, eli lopullinen tuotos muistuttaa varsin paljon paketin kannessa esitettyä "tarjoiluehdotusta". En pidä itseäni mielikuvituksettomana, vaan pikemminkin se paketin kuva on usein se, mikä minut inspiroi kyseisen tuotteen ostamaan. Joten jos jo valmiiksi pidän siitä kuvasta, niin kai nyt suurinpiirtein samanlaisen tahdon maalata.

Mutta tässä siis ensimmäinen tuotokseni tähän blogiin, jonka myöhemmissä osissa päässemme scifistä fantasiaan ja figuista roolipeleihin sekä kaikkeen muuhun mikä tätä fantasiapelien vakioasiakasta kulloinkin innostaa. Kohti uusia seikkailuja siis!